Täyden palvelun tilitoimisto Kirjanpidot
"Jokaisen menestyvän yrityksen perustana on hyvin hoidettu taloushallinto" - Tilitaitajat
Yhteistyökumppaneitamme
Mitä asiakkaamme sanovat
Kuule mitä yrittäjät itse kertovat yhteistyöstä kanssamme.
"Tilitaitajat on ollut mukana matkassamme aivan yrityksen perustamisesta asti. Yhteistyö on ollut pitkäjänteistä, luotettavaa ja aidosti välittävää.
Kun me huolehdimme lapsista, on hyvä, että joku huolehtii myös meistä. Tilitaitajilta muistutetaan, neuvotaan ja pidetään asiat liikkeessä sopivan jämäkästi mutta aina hyvässä hengessä – tuntuu, että emme ole koskaan yksin taloushallinnon asioiden kanssa."
"Olemme toteuttaneet Tilitaitajien kanssa vaativia yritysjärjestelyjä, kuten sulautuminen ja jakautuminen. Asiantuntemusta vaativat prosessit ovat sujuneet ammattitaitoisesti, selkeästi ja tehokkaasti alusta loppuun.
Arkea helpottaa se, että Tilitaitajilta saa helposti yhteyden oikeaan ihmiseen. Apua ja vastauksia saa nopeasti, jolloin asiat etenevät ja arki rullaa sujuvasti ilman turhaa odottelua."
"Perheyrityksemme kirjanpito siirtyi Tilitaitajille muutama vuosi sitten. Yhteistyö aloitettiin käymällä yhdessä läpi yrityksemme toiminta ja tavoitteet, minkä pohjalta toteutettiin myös yhtiömuodon muutos.
Vaikka kirjanpitomme oli jo aiemmin sähköinen, yhteistyö Tilitaitajien kanssa on selkeyttänyt ja helpottanut arjen tekemistä merkittävästi. Kaikki taloushallinnon toiminnot käytiin yhdessä läpi ja rakennettiin yrityksemme tarpeisiin toimiva kokonaisuus."
"Pitkäaikainen yhteistyö Tilitaitajien kanssa on tuonut varmuutta ja sujuvuutta yrityksen arkeen. Luotettava kumppani tuntee yrityksemme toimintatavat ja pystyy tukemaan meitä nopeasti muuttuvissakin tilanteissa.
Olemme olleet tyytyväisiä toimistopalveluiden käyttäjiä. Asiat hoituvat ammattitaidolla, aikatauluista pidetään kiinni ja apua saa aina tarvittaessa.
Monitor-yhteistyö on helpottanut taloushallinnon ja toiminnanohjauksen yhteensovittamista. Tilitaitajien osaaminen Monitor-järjestelmästä on tuonut käytännön hyötyä arkeen ja tehostanut toimintaa merkittävästi."
"Kustannuspaikkaseuranta on meille tärkeä osa taloushallintoa, kun toimipisteitä on useita. Tilitaitajien avulla saamme selkeän näkymän eri toimipisteiden talouteen ja kannattavuuteen, mikä tukee päätöksentekoa ja liiketoiminnan kehittämistä.
Toimistotyöt on jaettu joustavasti yrittäjän ja tilitoimiston kesken meidän tarpeidemme ja toiveidemme mukaisesti. Tämä on helpottanut arkea ja mahdollistanut sen, että voimme keskittyä omaan liiketoimintaamme luottaen siihen, että taloushallinnon asiat hoituvat ammattitaidolla."
"Sähköiset järjestelmät mahdollistavat sujuvan asioinnin sijainnista riippumatta. Taloushallinnon asiat ovat helposti hoidettavissa missä ja milloin tahansa.
Tilitaitajien toimistopalvelut toimivat kuin oma taloushallinnon osasto. Apua saa nopeasti, asiat hoituvat sujuvasti ja yhteistyö tuntuu aidosti kumppanuudelta.
Tilitaitajilta saamme asiantuntevaa tukea ja aidosti välittävää palvelua. Yhteistyössä on turvallinen tunne siitä, että asiat hoidetaan huolellisesti ja asiakkaasta pidetään aidosti huolta. Olemme hyödyntäneet Tilitaitajien asiantuntijapalveluita myös yritysjärjestelyissä. Vaativatkin kokonaisuudet on hoidettu ammattitaidolla."
"Kirjanpitomme hoidettiin aiemmin täysin paperisesti, mutta yhteistyössä Tilitaitajien kanssa taloushallinto on siirtynyt sujuvasti täysin sähköiseen toimintatapaan. Muutokset on toteutettu vaiheittain ja yrityksemme tarpeiden mukaisesti.
Yhteistyötä ja toimintatapoja on kehitetty arjen tarpeiden mukaan, mikä on helpottanut taloushallintoa ja tehnyt prosesseista tehokkaampia. Tilitaitajat tarjoaa laadukkaat ja asiantuntevat kirjanpitopalvelut järkevään hintaan – palvelu on ollut luotettavaa ja helposti lähestyttävää."
"Tilitaitajat on ollut mukana yrityksemme matkassa aivan alusta asti. Yritystoiminnan kasvaessa myös toiminimen muuttaminen osakeyhtiöksi hoidettiin sujuvasti asiantuntevalla tuella.
Yhteistyö on ollut luotettavaa ja mutkatonta kaikissa yrityksen eri vaiheissa. Tilitaitajat tuntee toimintamme ja osaa tarjota juuri meille sopivia ratkaisuja. Sujuva ja luotettava palkanlaskenta on meille erityisen tärkeää sesonkiaikana, jolloin keikkatyöntekijöitä on paljon. Tilitaitajat huolehtii palkat oikein ja ajallaan myös kiireisimpinä kausina."
"Tilitaitajien monipuoliset toimistopalvelut ja asiantuntijatyö ovat helpottaneet yrityksemme arkea merkittävästi. Olipa kyse päivittäisestä taloushallinnosta tai vaativammista asiantuntijatehtävistä, kaikki hoituu sujuvasti ja luotettavasti.
Monitor-yhteistyö Tilitaitajien kanssa sujuu erinomaisesti. Taloushallinnon ja toiminnanohjauksen yhteispeli toimii mutkattomasti ja järjestelmän käyttöä kehitetään yhdessä.
Yhteistyö on aidosti käytännönläheistä palvelua – Tilitaitajat käyvät jopa tyhjentämässä postilaatikkomme viikoittain. Tällainen huolenpito ja joustavuus tekee yhteistyöstä poikkeuksellisen helppoa ja toimivaa."
"Siirryimme Tilitaitajien asiakkaaksi suuresta tilitoimistoketjusta, ja vaihto sujui helposti sekä hallitusti. Tilitaitajat hoiti siirtymään liittyvät käytännön työt sujuvasti, joten arkemme jatkui ilman katkoksia.
Arvostamme sitä, että Tilitaitajilla huolehditaan kokonaisuudesta ja varmistetaan, että kaikki tärkeät asiat tulevat hoidettua ajallaan. Näin voimme itse keskittyä rauhassa oman liiketoimintamme pyörittämiseen ja kehittämiseen."
Tilitaitajat taloushallinnon osaaja - asiakasta lähellä
Tilitaitajat on perustettu palvelemaan pieniä yrityksiä taloushallinnon palveluiden tuottamisessa toimialasta riippumatta. Tuotamme yhä useammalle asiakkaalle myös toimistopalvelua. Toimipaikkasi sijainnilla ei ole merkitystä. Voit lähettää tositteet postitse tai sähköisesti. Sovittaessa me voimme jopa hakea ne luotasi.
Asiointi kanssamme on helppoa ja mutkatonta. Kaikki asiat ovat sovittavissa siten, että kirjanpito saadaan hoidettua mahdollisimman tehokkaasti ja järkevästi. Huomioimme kokonaisuutena sinut ja yrityksesi.
Tärkeintä työssämme on asiakkaamme menestyvä liiketoiminta, jota haluamme omalta osaltamme olla kehittämässä ja tukemassa.
Miksi sitten valita kumppaniksi juuri meidät?
Meistä Tilitaitajista on muodostunut hyvä tiimi, jossa kohtaavat tämän päivän työskentelytavat ja pitkällä työkokemuksella saavutettu alan osaaminen. Säännöllisyys ja täsmällisyys ovat hyveemme ja haluamme olla helposti tavoitettavissasi milloin ikinä tarvitsetkin apua. Lue lisää palveluistamme sekä henkilöistä yrityksen takana!
Järjestelmä
Käytössämme on Visma Fivaldi -taloushallinnon ohjelmisto, jonka avulla voimme tarjota asiakkaillemme joustavat ja tehokkaat sähköiset taloushallinnon ratkaisut. Otamme asiakkaan tarpeiden mukaan käyttöön esimerkiksi myyntilaskutuksen, ostolaskujen sähköisen käsittelyn sekä kuittien skannaussovelluksen samassa järjestelmässä. Sähköiset ratkaisut vähentävät manuaalista työtä, nopeuttavat prosesseja ja tuovat taloushallinnon helposti saataville missä ja milloin tahansa.
Lisäksi meiltä löytyy vahvaa osaamista myös Monitor- ja Odoo ERP -järjestelmistä. Ymmärrämme toiminnanohjausjärjestelmien ja taloushallinnon yhteispelin, joten pystymme tukemaan yritystäsi tehokkaasti myös laajemmissa kokonaisuuksissa.
Me Tilitaitajilla emme tarjoa pelkkää ohjelmistoa – tarjoamme asiantuntevan kumppanin, joka auttaa löytämään yrityksellesi toimivimmat ratkaisut ja tukee käyttöönotosta jokapäiväiseen käyttöön asti.
Palvelumme - Tilinpäätökset, kirjanpito, veroilmoitukset, palkanlaskenta, toimistopalvelut ja yritysjärjestelyt.
Kirjanpito, tilinpäätös ja veroilmoitukset
Kirjanpito, tilinpäätös ja veroilmoitus muodostavat yrityksen taloushallinnon perustan. Ammattimaisesti hoidettu taloushallinto varmistaa ajantasaisen tiedon yrityksen tilanteesta, täyttää lakisääteiset velvoitteet ja auttaa tekemään parempia päätöksiä liiketoiminnan tueksi. Autamme yritystäsi myös talouden ja verotuksen suunnittelussa ja arjen päätöksenteossa – luotettavasti ja yrityksesi tarpeisiin sopivasti.
Toimistopalvelut
Tarjoamme asiakkaallemme modernit sähköiset taloushallinnon ratkaisut samasta järjestelmästä, jossa hoidamme myös kirjanpidon. Sähköisen osto- ja myyntireskontran avulla arki sujuu tehokkaammin ilman turhaa paperityötä. Ostolaskujen sähköinen käsittely varmistaa, että laskut kiertävät ja maksut lähtevät ajallaan – asiakkaan tehtäväksi jää vain laskujen tarkistus ja hyväksyntä ohjelmassa. Myyntilaskujen laatiminen ja lähettäminen onnistuu helposti missä tahansa.
Huolehdimme tarvittaessa esimerkiksi tuoterekisterin perustamisesta sekä myyntisaamisten seurannasta. Tarjoamme myös asiantuntija-apua myös muihin toimistotöihin ja arjen taloushallinnon kysymyksiin. Me Tilitaitajilla olemme asiakkaidemme käyttäjätukena kaikissa myyntilaskutukseen ja ostolaskujen käsittelyyn liittyvissä asioissa – apu on aina lähellä.
Palkanlaskenta
Palkanlaskenta on tiiviissä yhteydessä yrityksen kirjanpitoon ja talouden seurantaan. Oikeat palkkatiedot varmistavat, että yrityksen talousraportointi pysyy ajantasaisena ja luotettavana.
Oikein ja ajallaan maksettu palkka luo perustan luottamukselle työntekijän ja työnantajan välillä. Selkeät palkkalaskelmat ja oikein käsitellyt lisät, lomat sekä poissaolot lisäävät työntekijöiden turvallisuuden tunnetta ja tyytyväisyyttä, sekä tukevat positiivista työnantajakuvaa sekä nykyisten että tulevien työntekijöiden silmissä.
Tilintarkastuspalvelut
Tilintarkastus on yrittäjälle tärkeä työkalu yrityksen toiminnan, talouden ja hallinnon varmistamisessa. Riippumaton tilintarkastaja tuo objektiivisen näkökulman yrityksen kirjanpitoon ja päätöksentekoon sekä auttaa varmistamaan, että asiat hoidetaan oikein ja luotettavasti.
Laadukas tilintarkastus perustuu yrityksen toiminnan ymmärtämiseen. Kun tilintarkastaja perehtyy yrityksen arkeen ja tavoitteisiin, hän pystyy tarjoamaan myös arvokasta tukea yrittäjän päätöksenteon tueksi. Nykyaikainen tilintarkastus onkin paljon enemmän kuin lakisääteinen tarkastus – se tuo aidosti lisäarvoa yrityksen kehittämiseen ja talouden hallintaan.
Parhaimmillaan tilintarkastaja ja kirjanpitäjä työskentelevät yhdessä yrittäjän parhaaksi, tarjoten asiantuntevaa tukea yrityksen kaikissa vaiheissa.
Yritysjärjestelyt
Taloushallinnon asiantuntijapalvelumme tukevat yritystäsi kaikissa liiketoiminnan vaiheissa. Autamme muun muassa uuden yrityksen perustamisessa, yhtiömuodon muutoksissa sekä erilaisissa yritysjärjestelyissä, kuten sulautumisissa ja jakautumisissa.
Tarjoamme käytännönläheistä ja asiantuntevaa neuvontaa, joka auttaa tekemään oikeita päätöksiä yrityksen kasvun, kehittämisen ja muutostilanteiden tueksi. Huolehdimme myös tarvittavista muutos- ja viranomaisilmoituksista, jotta prosessit etenevät sujuvasti ja oikein alusta loppuun.
Tavoitteenamme on varmistaa, että ratkaisut ovat sekä liiketoiminnan että verotuksen näkökulmasta toimivia ja yrityksesi tarpeisiin sopivia.
Haluatko kilpailuttaa nykyisen kumppanisi?
Toimintamme lähtökohtana on parempi asiakaspalvelu. Meillä on halua ja motivaatiota jatkuvasti kehittää toimintaamme parempaan suuntaan.
Haluamme mukaamme rohkeita, eteenpäin pyrkiviä yrityksiä. Jos sinulle on tärkeää että laatu ja hinta kohtaavat saamassasi palvelussa niin ota yhteyttä, jutellaan lisää siitä miten sinun yrityksesi kirjanpito kannattaa hoitaa!
Tsekkaa myös hinnastomme.
Ota yhteyttä
Olemme valmiina auttamaan yritystäsi. Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä paras ratkaisu.
Ähtärin toimipiste
Tilitaitajat
Ostolantie 6a A 2
63700 Ähtäri
Tampereen toimipiste
Tilitaitajat
Hämeenpuisto 16 LH 3
33210 Tampere
JP Kiilunen, HT-tilintarkastaja, KLT
Tilintarkastus / Lakiasiat / Kirjanpito / Myynti / Tekniikka







